Artikkelit

Sivu latautuu uudelleen valinnan jälkeen.

Monipuolinen Kulttuuritempausten marraskuu 

26.10.2022 Marraskuussa Operaatio Pirkanmaan Kulttuuritempauksissa nautitaan monipuolisesta ohjelmasarjasta. Tarjolla on teatteria, runotapahtumia sekä taidenäyttelyitä. Lisäksi askarrellaan joulunajan koristeita, kokeillaan sellonsoittoa, tehdään moottorisahaveistos ja paljon muuta.

Lokakuun Kulttuuritempaukset ovat täällä

26.9.2022 Operaatio Pirkanmaan Kulttuuritempaukset ovat elo-joulukuun aikana toteutettavia kaikille avoimia ja pääsymaksuttomia kulttuuritapahtumia. Lokakuussa tempauksissa kuullaan runoutta, katsellaan dokumentteja sekä leikitään ja pidetään hauskaa koko perheen voimin.

Operaatio Pirkanmaan uusi ohjelmistojulkaisu käy vuoropuhelua niin Pirkanmaalla kuin Euroopassa

23.9.2022 Euroopan kulttuuripääkaupunkihaun jatkohanke, Operaatio Pirkanmaa, on tukenut vuoden 2022 aikana yli sataa projektia, joihin kuuluvat eri puolella aluetta syksyllä toteutettavat Kulttuuritempaukset. Kulttuuripääkaupunkihaun pohjalta tehtävän toisen ohjelmistojulkaisun pääpaino on vuosilla 2023–2024, ja siinä suunnataan katse niin paikallisiin tekijöihin kuin eurooppalaisiin kohtaamisiin.

Pirkanmaan elokuvakeskus & Tampereen elokuvajuhlat: 52 IKKUNAA EUROOPPAAN - elokuvia läpi vuoden 2023

22.9.2022 Haettuun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuoteen 2026 suunniteltiin elokuvaesitystä vuoden jokaiselle päivälle. Jatkohanke Operaatio Pirkanmaahan suunnitelmat skaalattiin viikkotasolle: vuonna 2023 alueella tullaan näkemään vähintään yksi temaattisesti valittu eurooppalainen elokuva tai elokuvasarja viikossa - vuoden aikana vähintään siis 52 eurooppalaista elokuvaa.

Tanssiteatteri MD: RAIL2DANCE - Tanssiva junamatka läpi Euroopan

20.9.2022 Tanssiteatteri MD on kumppanina kaksivuotisessa ja kansainvälisessä Rail2Dance –hankkeessa, joka käynnistyi syyskuussa 2022. Tänä vuonna kumppanit saivat hankkeelle Luova Eurooppa -rahoituksen. Päähakijana on Städtische Theater Chemnitzin baletti ja kumppaneina myös Plesni Teatr Ljubljanasta ja Norrlandsoperan Uumajasta.

Luovien alojen palvelutuotteistamisen koulutus

14.9.2022 Pirkanmaalaisille kulttuuritoimijoille ja taiteilijoille on nyt tarjolla koulutuskokonaisuus, jossa kulttuuripalvelutuotteiden konseptointia lähestytään hyvin konkreettisesti ja käytännönläheisesti. Koulutukset järjestetään 6.10. ja 17.11.