Tampereen sananvapaustapahtuma käynnistyi: fokuksessa aluksi Valko-Venäjä

Kulttuuritalo Laikussa avattiin 26.9.2023 Tampereen sananvapaustapahtuma, jossa haastattelijana toimi Matti Posio (vas.) ja vieraina Leanid Sudalenka ja Ingrid Svanfledt.

Suomen kulttuurirahaston Pirkanmaan rahaston puheenjohtaja Helena Hiilivirta avasi “maailmanhistorian ensimmäisen Tampereen sananvapaustapahtuman” yhdessä Matti Posion kanssa kulttuuritalo Laikun musiikkisalissa tiistaina 26.9.2023. Illan vieraina olivat muun muassa asianajaja Leanid Sudalenka ja vapaa toimittaja Ingrid Svanfeldt, jotka jakoivat koskettavia tarinoita maan tilanteesta.

Keskellä Eurooppaa sijaitsee sananvapauden musta aukko, jonka nimi on Valko-Venäjä

SKR:n Pirkanmaan rahaston hoitokunnan jäsen, Lännen Media Oy:n päätoimittaja Matti Posio kertoi, että idea Tampereen sananvapaustapahtumasta syntyi muutama vuosi sitten Valko-Venäjän sananvapauskriisistä. Aihio oli osa Tampere26-kulttuuripääkaupunkihakemusta, ja nyt toteutuessaan myös osa Operaatio Pirkanmaan ohjelmistoa.

Kun Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto päätti lähteä toteuttamaan tapahtumaa, Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuli väliin, ja näkökulmaa haluttiin laajentaa koskemaan sekä Valko-Venäjän että Ukrainan sananvapaustilannetta.

– Ukraina taistelee, jotta Ukrainan tilanne sen alueella ei olisi sama myöhemmin, kuin mikä se on Valko-Venäjällä nyt. Valko-Venäjä on käytännössä Venäjän panttivankina ja faktisesti osana venäjän hyökkäyssotaa, Posio totesi tilaisuudessa.

Valko-Venäjällä ei tule olemaan lehdistönvapautta niin kauan kuin Lukashenka on vallassa

Tilaisuudessa puhui ihmisoikeuksien puolustaja, asianajaja Leanid Sudalenka, joka istui Valko-Venäjällä poliittisena vankina kolme vuotta. Hän vapautui vankilasta vain pari kuukautta sitten, ja on joutunut poistumaan sen jälkeen maasta.

Sudalenka on yli 20 vuoden ajan puolustanut ihmisoikeuksia ja Valko-Venäjän kansalaisia, joiden oikeuksia maan hallitus räikeästi rikkoo. Hänet on palkittu muun muassa Ranskan ”Liberté – Égalité – Fraternité” -ihmisoikeuspalkinnolla vuonna 2018.

Hän on johtanut Viasna-ihmisoikeusjärjestön toimintaa Valko-Venäjän toiseksi suurimmassa kaupungissa Homelissa. Viasnan perustaja, Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2022 saanut Ales Bialiatski kärsii tällä hetkellä 10 vuoden poliittista vankeustuomiota.

– Niin kauan kuin Lukashenka ja Putin ovat vallan kahvassa, Valko-Venäjällä ei tule olemaan lehdistönvapautta. Riippuvuus Kremlistä on niin suuri. Poliittiset vangit maassa sanovat, että myös meidän vapautemme on Ukrainan taistelussa.

– Kukaan ei pysty sanomaan, milloin Valko-Venäjä voisi olla vapaa, mutta jokaisen tulee tehdä oma, pienikin osuutensa, Sudalenka toteaa. Siksi hän on valmis kirjailemaan loputtoman määrän valituksia eri oikeusasteisiin.

Tämä on Sudalenkan mukaan ainoa tapa puolustaa valkovenäläisissä vankiloissa syyttömänä istuvia ihmisiä, ja samalla varmistaa se, että kaikesta tästä jää muistijälki.   

Vapaus ei koittanut vankeuden jälkeen

Sudalenka kertoi, kuinka vankilasta vapautumisen jälkeen hallinnon valvonta ja kotiin ulottama seuranta tuomion kärsimisen jälkeen jatkui. Hän joutui toteamaan, että ei voi asianajajana puolustaa syyttömänä istuvia vankeja kotikaupungistaan Homelista käsin. Uusi vankeustuomio olisi todennäköisesti vain nurkan takana.

Vankiajoista Sudalenka kertoi, että poliittiset vangit erotellaan tavallisista vangeista keltaisella rintamerkillä. Rintamerkillä varustetut vangit saavat usein paljon huonompaa kohtelua kuin tavalliset rikolliset. Vankilaolosuhteet on karmeat, ja jäätäviin eristysselleihin voi joutua milloin vain.
  
Vankilassa suurimmat haasteet liittyivät sairaanhoitoon, työskentelyolosuhteisiin sekä hallinnolliseen kohteluun. Hän kertoi, että suhteet ulkomaailmaan ovat hyvin rajoitetut: jos vanki pääsee joskus keskustelemaan puhelimessa esimerkiksi perheen kanssa, vieressä istuu aina sensori, joka määrittää puheenaiheet.

Hairahdus puheenaiheissa johtaa eristysselliin, joissa olosuhteet ovat kidutukseen rinnastettavia, sillä jääkylmissä selleissä ei ole mitään – ei edes sänkyä – ja pitkien aikojen viettäminen näissä olosuhteissa vaikuttaa suoraan terveyteen.

Ruokavalio koostuu erilaisista velleistä ja keitoista, ja määrätyt työskentelyolosuhteet ovat rankkoja. Sudalenka kertoi toimineensa verstaalla siivoustehtävissä ja irrottaneensa maan alta kaapeleita. Kuukausikorvaus tästä työstä oli yhden euron verran. Poliittisia vankeja vahtivat pitkin päivää erityiset valvojat, joita tuli tervehtiä määrämuotoisella mantralla hattu kourassa.

Sudalenkan mukaan vankiloissa pyritään pitämään yllä totaalista informaatiopimentoa. Vangit saavat ajoittain katsella vain Venäjän televisiota rajoitetun ajan. Ukrainan sodan alkamisestakin Sudalenka kertoo saaneensa tiedon vasta kahden kuukauden päästä Venäjän hyökättyä maahan.

Sananvapauden sankari -pelin ideoija pitää yllä kansainvälistä verkostoa

Vapaa toimittaja Ingrid Svanfeldt kertoi tilaisuudessa työstään Valko-Venäjän toimittajien ja poliittisten vankien hyväksi. Hän on tutustunut uransa aikana useisiin valkovenäläisiin toimittajiin, joiden periksiantamatonta työtä on halunnut tukea.

Vuoden 2020 protesteista lähtien toimittajien tilanne maassa on pahentunut jyrkästi: vapaata mediaa ei ole ja viimeisimmän tiedon mukaan noin 34 median edustajia istuu poliittisina vankeina maan vankiloissa. Poliittisia vankeja on laskelmien mukaan yli 1500, mutta tarkkaa lukua ei tiedä kukaan – se on todennäköisesti vielä paljon suurempi.

Svanfeldt kertoi miettineensä, mitä pieni ihminen voi tehdä tässä tilanteessa. Hän päätti perustaa kansainvälisen verkoston, joka kokoontuu joka tiistaiaamu samaan aikaan verkkokokouksessa vaihtaakseen tietoja Valko-Venäjän toimittajien tilanteesta. Tämä on yksi tapa hänelle toteuttaa toimittajasolidaarisuutta.

Verkosto on kasvanut ja viikottaiset tapaamiset kollegoiden kanssa ovat hyvin tärkeitä yhteisölle. Pelkkä tieto vankilassa oleville ystäville siitä, että heidän vapautumisensa puolesta taistellaan, ja että median tilannetta seurataan joka tiistai tiettyyn kellonaikaan, voi olla henkisesti hyvinkin tärkeää.

Verkostossa jaettavat tarinat ovat koskettavia, mutta Svanfeldt pohti, mitä kaikella tällä materiaalilla ja tiedolla voi Suomesta käsin tehdä. Hän päätti tehdä tietokonepelin ”Sananvapauden sankari”. Peli löytyy maksutta YLEn sivuilta, ja sen avulla voi selvittää, minkälaista olisi yrittää selviytyä toimittajana Valko-Venäjällä.

– Se, että pystyy puhumaan vankeudessa olevien ystävien puolesta, antaa voimaa. Silloin on pakko pysyä vahvana ja syntyy myös yhteys, jossa on jotain maagista, Svanfeldt toteaa.

SKR: Tampereen sanavapaustapahtuma

Tampereen Sananvapaustapahtumaan kuuluvat tilaisuudet järjestävät Suomen Kulttuurirahaston Pirkanmaan rahasto ja Turun yliopiston Pan-Eurooppa Instituutti. Yhteistyössä ovat mukana Tampereen kaupunki / Operaatio Pirkanmaa, Journalistisen kulttuurin edistämissäätiö JOKES, Toimittajat ilman rajoja Suomi ja Tampereen yliopiston journalistikoulutus.

Kuvassa: Matti Posio (vas.), Leanid Sudalenka ja Ingrid Svanfeldt.