Serlachius-residenssi & Mänttä-Vilppula: TAIDELINNA – Koululaisten oma monitaiteinen kulttuuritapahtuma

Taidelinna on Serlachius-residenssin organisoima lasten ja nuorten monitaiteinen kulttuuritapahtuma, jota pilotoidaan tänä keväänä Mänttä-Vilppulan koululaisten kanssa teemalla Metsän rytmi.

Koululaiset ja taidealojen harrastajat suunnittelevat ja toteuttavat sovitun teeman pohjalta taidenäyttelyitä sekä monitaiteista oheisohjelmaa yhdessä alueen kulttuuriosaajien ja omien opettajiensa kanssa. Lapset osallistuvat myös näyttelyn suunnitteluun, tiedotukseen ja rakentamiseen yhdessä kokeneiden ammattilaisten kanssa.

Keväällä 2022 Taidelinnan teemana on Metsän rytmi. Metsä on tärkeä voimavara, ja sillä on erityinen rooli suomalaisten taiteilijoiden inspiraation lähteenä. Miltä metsän rytmi näyttää tai kuulostaa? Voiko metsän rytmissä tanssia? Näitä kysymyksiä pohditaan kuvataiteen, draaman, sanataiteen, musiikin ja tanssin avulla. 

Metsän rytmit täyttävät huhtikuussa Serlachius-residenssin gallerian viikon ajaksi. Näyttelyn yhteydessä järjestetään tapahtumapäivä, jolloin esiin pääsevät myös musiikin ja tanssin harrastajat.

Vuonna 2024 Taidelinna laajenee kansainväliseksi festivaaliksi koko Pirkanmaan alueelle. Serlachius-residenssiin kutsutut kansainväliset taiteilijat ja kuraattorit toteuttavat koulujen ja kulttuuriammattilaisten kanssa näyttelyitä ja tapahtumia eri puolille maakuntaa. Päätapahtuma on Mäntässä järjestettävä festivaaliviikonloppu, jonka ohjelma levittäytyy taidekaupungin eri kohteisiin.

Projekti tukee pirkanmaalaisten lasten ja nuorten taide-, kulttuuri-, suvaitsevaisuus- ja kansainvälisyyskasvatusta. Se tarjoaa koululaisille mahdollisuuden osallistua kansainväliseen projektiin. Samalla se kehittää monialaisia ilmaisun taitoja – ja mahdollisuuden harjoitella vastuunkantoa.

Serlachius-residenssi

Lue tiedote ajankohtaista-palstalta.