Taidelinna-projekti käynnistyy metsän rytmeillä Mänttä-Vilppulan kouluissa

Taidelinna on Serlachius-residenssin käynnistämä monitaiteinen tapahtuma, joka yhdistää keväällä 2022 taiteen eri osa-alueet Metsän rytmi -teeman alle. Miltä metsän rytmi näyttää tai kuulostaa? Voiko metsän rytmissä tanssia? Näitä kysymyksiä pohditaan kuvataiteen, draaman, sanataiteen, musiikin ja tanssin avulla. 

Metsä on tärkeä voimavara, ja sillä on erityinen rooli suomalaisten taiteilijoiden inspiraation lähteenä. Koululaiset ja taidealojen harrastajat suunnittelevat ja toteuttavat Metsän rytmi -teeman pohjalta taidenäyttelyitä sekä monitaiteista oheisohjelmaa yhdessä alueen kulttuuriosaajien ja omien opettajiensa kanssa. Lapset osallistuvat myös näyttelyn suunnitteluun, tiedotukseen ja rakentamiseen yhdessä kokeneiden ammattilaisten kanssa. 

Metsän rytmit täyttävät huhtikuussa 2022 Serlachius-residenssin gallerian viikon ajaksi. Näyttelyn yhteydessä järjestetään tapahtumapäivä, jolloin esiin pääsevät myös musiikin ja tanssin harrastajat. Serlachius-residenssin yhteistyökumppaneita Taidelinna-projektissa vuonna 2022 ovat Serlachius-museot, Kulttuurikeskus PiiPoo, Merikanto-opisto, Koskelan alakoulu ja Savosenmäen koulu Mänttä-Vilppulasta.

Taidelinnan näyttely on avoinna 20.–27.4. klo 12–18 (ma suljettu) Serlachius-residenssin galleriassa (Kauppaneuvoksenkatu 3, Mänttä). 

Perjantaina 22.4. klo 17–19 galleriassa pääsee seuraamaan Merikanto-opiston tanssi- ja musiikkiesityksiä. Näyttelyyn ja tapahtumaan on vapaa pääsy.

Kansainvälinen festivaali laajenee koko Pirkanmaalle

Taidelinna on osa Operaatio Pirkanmaa -hanketta. Vuonna 2024 Taidelinna laajenee kansainväliseksi festivaaliksi koko Pirkanmaan alueelle. Serlachius-residenssiin kutsutut kansainväliset taiteilijat ja kuraattorit toteuttavat koulujen ja kulttuuriammattilaisten kanssa näyttelyitä ja tapahtumia eri puolille maakuntaa. Päätapahtuma on Mäntässä järjestettävä festivaaliviikonloppu, jonka ohjelma levittäytyy taidekaupungin eri kohteisiin.

Katso myös: https://serlachiusresidency.fi/taidelinna-art-castle/