Matka kulttuuri-ilmastonmuutoksen äärelle – Pirkanmaan kuntien kulttuuriverkosto vieraili Oulussa

kuvassa ryhmä ihmisiä, hämärässä.

Syyskuun lopussa lähes 20 Pirkanmaan kuntien kulttuurivastaavaa suuntasi yhteiselle opintomatkalle Ouluun tutustumaan Euroopan kulttuuripääkaupunki Oulu2026:n tuloksiin, toimintamalleihin ja tulevaisuuden näkymiin. Matkan aikana tavattiin Oulu2026-organisaation ja alueen kuntien edustajia, osallistuttiin Oulu2026-valtuuskunnan kokoukseen sekä tutustuttiin kulttuurikohteisiin Oulussa, Iissä ja Kempeleessä.

Monelle osallistujalle matka oli samalla paluu juurille. Pirkanmaan oma Euroopan kulttuuripääkaupunkihaku käynnisti aikanaan yhteistyön, jonka seurauksena syntyi ensin Operaatio Pirkanmaa -hanke ja myöhemmin pysyvä Operaatio Pirkanmaan kuntien kulttuuriverkosto. Oulussa pääsimme tarkastelemaan, mitä pitkäjänteinen kulttuurikehittäminen voi parhaimmillaan saada aikaan.

Yhteen ääneen todettiin, että Oulu on ansainnut kulttuuripääkaupunkivuotensa. Hakukirjan visio, pitkä valmistelutyö ja toteutus näkyvät paitsi laajana kulttuuriohjelmana myös siinä, miten kulttuuri on onnistuttu kytkemään osaksi alueen elinvoiman, matkailun, yhteisöllisyyden ja kuntakehittämisen tavoitteita. Oulu2026:n yhteisenä teemana on ollut kulttuuri-ilmastonmuutos: tavoite luoda pysyvästi rikkaampi kulttuurielämä, vahvistaa ihmisten välistä yhteyttä ja rakentaa kulttuurin avulla entistä kestävämpiä yhteisöjä.

Mitä jää jäljelle?

Matkan keskusteluissa nousi vahvasti esiin myös kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeinen aika. Oulussa kulttuuripääkaupunkivuotta ei nähdä päätepisteenä vaan uuden kehitysvaiheen alkuna. Alueella pohditaan parhaillaan, miten vuoden aikana syntynyt yhteistyö, osaaminen ja kulttuurinen aktiivisuus saadaan säilymään myös tulevaisuudessa. Tämä teema toistui niin kuntien kuin aluekehittäjien puheenvuoroissa.

Yhtenä esimerkkinä jatkotyöstä nousi esiin luovien alojen ansainnan monipuolinen kehittäminen. Oulu2026-vuosi on lisännyt alueen kulttuuripalveluiden kysyntää, kasvattanut sekä monipuolistanut yleisöjä ja vahvistanut luovien alojen näkyvyyttä koko Pohjois-Pohjanmaalla. Samalla on tunnistettu tarve pysyville rakenteille, jotka tukevat kulttuurialan ammattilaisten työllistymistä ja uusien markkinoiden syntymistä myös kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeen.

Tässä yhteydessä myös Operaatio Pirkanmaa – kuntien kulttuuriverkoston toimintamalli herätti paljon kiinnostusta. Alueen kunnille sekä Oulu2026-valtuuskunnan kokouksessa esiteltiin Pirkanmaan kokemuksia kuntien omarahoitukseen perustuvasta yhteisestä kulttuuriverkostosta, luovan kentän kehittämisestä sekä yhteistyön tiivistämisestä hyvinvointialueen kanssa. Keskustelua herätti erityisesti luovan alan ansaintamahdollisuuksien kehittäminen ja siihen liittyvä Kulttuuripankki, jonka kautta Pirkanmaalla (ja 13 muussakin maakunnassa vuodesta 2025) tuetaan taiteilijoiden, kulttuuritoimijoiden ja tilaajien kohtaamista.

Kulttuuripankki kokoavana voimana

Kulttuuripankki tunnistettiin myös Pohjois-Pohjanmaalla kiinnostavaksi työkaluksi kulttuuripääkaupunkivuoden jälkeiseen aikaan.

Vierailun aikana tutustuimme myös siihen, miten kulttuuria hyödynnetään osana aluekehitystä. Ohjelmaan sisältyivät muun muassa Kuuttaren puutarha -mediataidenäyttely, Oulun taidemuseo, Art Ii Biennale sekä Kempeleen Art Linnakallio -ympäristötaidekokonaisuus, joissa kulttuuri, matkailu, ympäristö ja kuntakehittäminen kietoutuvat yhteen.

Oulusta jäi päällimmäiseksi tunne pohjoisesta positiivisesta omalaatuisuudesta ja rohkeudesta. Kulttuuri-ilmastonmuutos ei näyttäytynyt pelkkänä iskulauseena, vaan lunasti paikkansa myös käytännön toimintana: kuntien yhteistyönä, uusina kumppanuuksina, luovien alojen kehittämisenä ja uskona siihen, että kulttuuri voi olla merkittävä ja monialainen voima alueen tulevaisuuden rakentamisessa. Oulu on tarttunut tähän työhön pitkäjänteisesti ja nyt tulokset näkyvät koko alueella sekä kaikuvat myös kansainvälisen yleisön korviin.

Pirkanmaalle matkalta tarttui mukaan uusia ajatuksia, kontakteja ja ennen kaikkea vahvistunut näkemys siitä, että kuntien välinen yhteistyö, kulttuurin kehittäminen ja luovien alojen mahdollisuuksien vahvistaminen ovat myös tulevaisuudessa avainasemassa. Kulttuuri-ilmastonmuutos ei ole vain Oulun tarina, se on kutsuhuuto meille kaikille.