Lokakuun Kulttuuritempaukset ovat täällä

Operaatio Pirkanmaan Kulttuuritempaukset ovat elo-joulukuun aikana toteutettavia kaikille avoimia ja pääsymaksuttomia kulttuuritapahtumia. Lokakuussa tempauksissa kuullaan runoutta, katsellaan dokumentteja sekä leikitään ja pidetään hauskaa koko perheen voimin.

Tässä otos lokakuun tapahtumista: 

Teatteri Siperia toteuttaa 2. lokakuuta draamallisen kävelykierroksen, jossa käsitellään Tampereen historiaa ja kuljetaan Tampereen sydämen ympäri koskimaisemissa. Tammerkoski johdattaa ajatukset tulevaan ja menneeseen maailmaan. Kierroksen edetessä käydään läpi historiallisia pysähdyspaikkoja. 

Kuninkaan narri -draamallinen konsertti tapahtuu 2. lokakuuta Galleria Saskiassa ja siinä on hovinarrin silmin kerrottu vallasta, intohimoista ja pakkomielteistä Englannin kuningas Henrik VIII:n elämässä 1500-luvun kuningashovissa. Konsertissa kuultava musiikki on aikanaan soinut Henrikin hovissa ja monet kuultavista lauluista ovat hänen omia sävellyksiään. Musiikista vastaa keskiajan ja renessanssin ohjelmistoon erikoistunut Vokaaliyhtye Lumous. 

RARE Media järjestää 5. lokakuuta Tampereen Tullikamarin Klubilla näytöksen RARE DOCS: Miljardöörit&Demokratia -lyhytdokumentista. Näytöksen jälkeen on paneelikeskustelu, jossa käsitellään varallisuuden keskittymisestä ja sen vaikutuksia yhteiskuntaan. Keskustelua vetää Parecon Finlandin puheenjohtaja, kirjailija ja opettaja Antti Jauhiainen. 

Urjalan nuorisotalon avajaisissa 11. lokakuuta tapahtuu kummia! Silloin Fire Lady tulee kylään ja pitää sirkustyöpajan sekä tulishown. Lapset ja vanhemmat ovat kaikki tervetulleita. Kävijät pääsevät myös itse kokeilemaan erilaisia sirkusvälineitä.  

Runo meni puihin -runopolku tarjoaa moniaistisen mahdollisuuden lukea ja kokea runoja metsässä 24.-30. lokakuuta. Runopolku toteutetaan vuoden 2022 perinnemaiseksi valitussa Huittulan kylässä, Kelhivuoren rinteellä olevalla luontopolulla. Syksyiseen metsään avautuu runokirja puissa ja mukana on myös valaistusta pimeneviin iltoihin. 

Metsäneläinten satuleikkityöpaja tulee Pälkäneen Kostia-Areenalle 27. lokakuuta. Draamallisessa leikkituokiossa sukelletaan suomalaisten kansantarinoiden maailmaan ja tavataan metsäneläimiä kommelluksissaan. Tuokion aluksi näyttelijät esittävät eläinsadun, jonka jälkeen yleisö otetaan mukaan yhteiseen leikkiin. Jokaisella lapsella on mahdollisuus osallistua niin iästä kuin kielitaidosta huolimatta. 

Mystinen kuva- ja äänitaidetta yhdistävä The Ratband –esitys saapuu Onkiniemen trikootehtaalle 29. lokakuuta. Esitykselle on katettu tila, mutta suosituksena lämmin asuvalinta syysiltaan. Mitä ihmettä oikein tapahtuu? 

Walklandia ry kokoaa Valkeakosken Walklandia -hauskanpitopuistoon hauskoja elämyksiä tarjoavan Katukulttuuri kuuluu kaikille -päivän lapsille ja nuorille 29. lokakuuta. Tempaus tuo katukulttuuria tutuksi kaikille ja pyrkimyksenä on samalla nuorten hyvinvoinnin sekä positiivisuuden kierteen kasvattaminen. 

Lisäksi Kulttuuritempauksia järjestetään lokakuun aikana myös palvelutaloissa ja vastaanottokeskuksissa.  

Kulttuuritempauksilla halutaan mahdollistaa kulttuurin ammattilaisten teosten toteutuksia erilaisissa ympäristöissä ja lisätä pirkanmaalaisten mahdollisuuksia kohdata kulttuuria matalalla kynnyksellä arjessa, yllättävissäkin paikoissa. Kulttuuritempauksia toteutetaan elo-joulukuun välisenä aikana yli 70 ympäri Pirkanmaata. 
 
Tempausten aikataulut ja tarkemmat sisällöt päivittyvät matkan varrella Operaatio Pirkanmaan tapahtumakalenteriin osoitteessa Tapahtumat – Operaatio Pirkanmaa

Kuva: Ari Salonniemi