Kulttuurin välitilojen kolmas hakukierros käynnistyy: Tampereen lisäksi tarjolla ensimmäistä kertaa tiloja myös Nokialta

Voimakatu 11:n aulakuva, jossa näkyy lasiseinää, portaita, pylväitä.

Operaatio Pirkanmaan pilotoiman välitilamallin kolmas hakukierros käynnistyy. Tällä kertaa kulttuuritoimijoilla on mahdollisuus hakea Tampereella sijaitsevien välitilojen lisäksi myös kahteen Nokialla sijaitsevaan kohteeseen.


Välitilojen toimintatapa ideoitiin osana Tampereen ja Pirkanmaan yhteistä kulttuuripääkaupunkihakua, ja sitä on kehitetty vuodesta 2021 osana kulttuurin alueellista kehittämishanketta, Operaatio Pirkanmaata.

Välitilamallin idea on, että tyhjillään väliaikaisesti olevia tiloja tarjotaan maksutta kulttuuri- ja taidetoimijoiden käyttöön avoimen haun kautta. Tällä mallilla voidaan helpottaa kulttuurialan toimijoiden tilojen puutetta väliaikaisesti ja tarjota mahdollisuus paikkasidonnaisen konseptin luomiseen.


Nokian kaupunki lähtee mukaan Välitilatoimintaan

Nyt käynnistynyt haku on avoinna 21. toukokuuta saakka. Kevään 2023 hakukierroksella tarjolla on kuusi erilaista tilaa. Ensimmäistä kertaa mukana haussa on myös Nokian kaupungin tarjoamia tiloja.

– Innostuimme välitilamallista, sillä Nokialla on tyhjentymässä Taidetalo ja vanha lukio toimintojen siirryttyä uusiin kohteisiin, ja lähdimme työstämään asiaa yhdessä tilapalvelujen kanssa osana kulttuuritilojen kehittämistyötä”, kertoo kulttuurikoordinaattori Pia Keltti Nokian kaupungin kulttuuripalveluista.

– Tyhjien tilojen väliaikainenkin käyttöönotto tarjoaa mahdollisuuksia uudenlaiselle, omaleimaiselle kaupunkikulttuurille. Se on myös järkevää tyhjillään olevien tilojen täyttyessä toiminnasta”, hän jatkaa.


Tarjolla uusia kohteita Tampereen keskustasta

Aikaisemmilla hakukierroksilla olleista, Tampereen kaupungin omistamista välitiloista mukana on kaksi tilaa Lielahden kartanosta sekä Pyynikin uimahallin kivijalkaliike. Uutena kohteena mukana on myös Ratinan Voimakadulla sijaitseva toisen kerroksen avara avotoimistotila järvinäkymin. 

– Kolmannella kierroksella välitilahaku laajenee entisestään. Nyt avoimessa haussa on enemmän tiloja kuin aiemmin, ja toivommekin saavamme ehdotuksia tilojen käytöstä mahdollisimman laajalla skaalalla, toteaa Operaatio Pirkanmaan tuottaja Sami Siltanen.

Välitiloja voi hakea esimerkiksi kulttuuri- ja taidetoimijoiden työskentelyyn: teosten valmistamiseen, esittämiseen tai näyttelyihin, projektien toteuttamiseen tai vaikka avoimeen yhteisölliseen kulttuuritoimintaan. Välitilassa tai sen käytön tuloksena tulee järjestää jossain muodossa kulttuuritoimintaa.

Hakuohjeet ja tilojen tiedot:

https://www.tampere.fi/kulttuuri-ja-museot/kulttuurin-tekijoille/kulttuurin-valitilat


Lisätiedot:  

Projektipäällikkö Ilona Kyykoski, Tampereen kaupunki
p. 040 7065 431, ilona.kyykoski@tampere.fi

Kehittämispäällikkö Jaakko Laurila, Tampereen kaupunki
p. 044 430 9014, jaakko.laurila@tampere.fi

Kulttuurikoordinaattori Pia Keltti, Nokian kaupunki
p. 040 133 4101, pia.keltti@nokiankaupunki.fi

www.operaatiopirkanmaa.fi