Purkutaidetalo Pinni47:n taiteilijat on valittu

Pinni47:n tiloissa taiteilija JP Köykkä tekee seinämaalausta.

Luvassa on seiniä ja rajoja rikkova näyttelykokonaisuus. Kuvataiteilija Teemu Mäenpään kuratoima näyttely on avoinna 7.6. –30.7.2023 osoitteessa Pinninkatu 47.


Purkutaidetalo Pinni47:n ensi kesän taiteilijavalinnat on julkistettu. Taiteilijahakuun tulleesta lähes 140 ehdotuksesta näyttelyyn valittiin yhteensä 26 tekijää / ryhmää. Tullin alueella sijaitseva viisikerroksinen rakennus muuttuu kokonaistaideteokseksi ennen purkamistaan ensi syksynä. Vastaavanlaista taideprojektia ei ole aiemmin toteutettu Tampereella.

– Tavoitteemme on ottaa Pinni47:än tila haltuun ja luoda monipuolisista aineksista kokonaisvaltainen taideteos, mikä on enemmän kuin osiensa summa. Se että näyttely järjestetään purkutuomion saaneessa rakennuksessa luo mahdollisuuksia mihin normaalit galleriatilat eivät yleensä taivu, kuten ulkoseinien ja ikkunoiden päälle maalaamisen sekä rakenteiden läpi menevät teokset, kuraattori Teemu Mäenpää kertoo.

 – Saimme aikaan kokonaisuuden jossa on hyvässä suhteessa ammattitaiteilijoita ja tekijöitä joilla ei ole taustaa perinteisessä taidemaailmassa. Tämä takaa tyylien ja lähestymistapojen monipuolisuuden. Erilaiset persoonallisuudet saavat myös näkyä; toiset ovat räjähtäviä ja ulospäin suuntautuvia kun taas toisten taide on hienovaraisempaa. Tämä luo hienosti rytmiä näyttelylle, Mäenpää valottaa.

Mukana on laaja edustus eri taiteenlajeista ja luvassa on runsaasti seiniä ja rajoja rikkovaa paikkasidonnaista taidetta. Näyttelyyn on tulossa muun muassa maalaustaidetta, mekaanisia veistoksia, installaatioita, tekstiilitaidetta, valokuvaa, videotaidetta, valotaidetta ja seinämaalauksia. Maksullisen kuratoidun näyttelyn lisäksi rakennukseen on tulossa kaikille avoin maksuton taidetila, missä järjestetään kesän aikana pop up -näyttelyitä, videoesityksiä, tapahtumia ja työpajoja.

Taiteilijat

Purkutaidetalo Pinni47:n taiteilijat ovat: Eetu-Elmeri & Octo, Ida Sofia Fleming, Inka Hannula & Teemu Raudaskoski, Katja Hynninen, Tommi Järvinen, Jarmo Kallinen, Emmi Kallio, Pasi Karjula, Jesse Kitinoja, Samuli Kivinummi, Kärhi-työryhmä (Tommi Silvennoinen, Vilhelmiina Sinervo & Nadja Räikkä), J.P Köykkä,Tiina Lamminen, Johanna Lonka, Maarit Luttinen & Samu Peltola, Elliina Peltoniemi & Pecka Peckersson, Tinja Ruusuvuori, EMC Salminen, Juha Saraste, Sarri, Hermann Sebastian Schultz, Veikko Sikiö, Sini Somppi, Paula Varis & Paula-Leena Jokitie sekä VHS-klubi.

Tekijät

Purkutaidetalo Pinni47 -projektin takana on Pirkanmaan luovat tuottajat ry ja pääyhteistyökumppaneita ovat TOAS sekä Tampereen kaupunki ja sen hallinnoima kulttuurin kehittämishanke Operaatio Pirkanmaa. Pinni47 on pilottihanke, jossa tutkitaan kuinka purettavia rakennuksia voidaan myös jatkossa hyödyntää Tampereen keskustan elävöittämiseen taiteen ja kulttuurin avulla.

Seuraa hanketta myös somessa:

Instagram-linkki
Facebook-linkki

Uutisilinkkejä:

YLE: Kerrostalo saa kukoistaa viimeiset hetkensä taiteena, mutta syksyllä heilahtaa moukari, ja jäljellä on vain muisto

Aamulehti: Tampereen keskustassa toteutetaan poikkeuksellinen taideprojekti – ensin talo täyttyy taiteella ja lopuksi koko rakennus puretaan


Lisätietoja:

Meiju Mertanen, tuottaja Purkutaidetalo Pinni47
050 3476 556
tuottaja@pinni47.fi

Simo Ollila, tiedottaja Purkutaidetalo Pinni47
045 6766 873
tiedottaja@pinni47.fi