Suomalaisia säveliä
8.12.2023
19.00 - 21.00
Tampereen yliopisto, Kalevantie 4, 33100 Tampere
Suomalaisen musiikin päivään ajoittuva konsertti tarjoilee kuulijoilleen monipuolisen kattauksen suomalaista musiikkia eri aikakausilta.
Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri TASO soittaa Suomalaisia säveliä -konsertin perjantaina 8.12.2023 klo 19 Tampereen yliopiston juhlasalissa. Suomalaisen musiikin päivään ajoittuva konsertti tarjoilee kuulijoilleen monipuolisen kattauksen suomalaista musiikkia eri aikakausilta. Ohjelmiston TASO tulkitsee taiteellisen johtajansa Kimmo Tullilan johdolla.
Konsertin avaa Roope Mäenpään TASO! -teoksen kantaesitys. TASO! (2023) on Tampereen akateemisen sinfoniaorkesterin tilausteos, johon säveltäjä on pyrkinyt kiteyttämään orkesterin syvimmän olemuksen. TASOn nimikkoteoksen teema on sukeltaa erilaisten musiikillisten tasojen läpi kuin tekninen piirustus. Näitä käsitteellisiä tasoja ovat pulssi, tempo, dynamiikka ja säveltaso - tekijöitä, joiden parissa kaikki musiikin parissa työskentelevät ovat tottuneet operoimaan. Kaiken TASOilun lisäksi teos on ylistyslaulu halulle soittaa ja ilmaista, mikä yhdistää muusikot, soittajat ja pelimannit ympäri maailmaa.
Konsertin ohjelma jatkuu Bernhard Crusellin Klarinettikonsertolla nro 2 (1815). Tyyliltään ranskalainen konsertto tarjoilee tulista ja marssinomaista bravuuria, laulavia melodioita sekä virtuoottisia kuviointeja. Klarinettikonserton tulkitsee konsertissa nuori lahjakkuus Sonja Lankinen. Konsertti huipentuu Uuno Klamin Kalevala-sarjaan (1943). Teos koostuu viidestä sävelkuvaelmasta: Maan synty, Kevään oras, Terhenniemi, Kehtolaulu Lemminkäiselle ja Sammon taonta. Teoksen rytmikkyys, värikkyys ja dissonoivuus kuvastavat Klamin raikasta ja modernia otetta Kalevala-aiheiseen musiikkiin. Klamin sävelin kuvittamat kansalliseepoksen avainkohtaukset voidaan nähdä niin tyhjentävinä, että mitään sen kaltaista ei ole sittemmin edes yritetty toistaa.
Lämpimästi tervetuloa konserttiin!
***
Konsertissa on väliaika. Väliaikatarjoiluista vastaa Juvenes.
Konsertin kesto on noin 2h.
Tilaan on esteetön pääsy salin alaovesta ensimmäisestä kerroksesta.
***
Liput ovelta:
Peruslippu 18 €
Eläkeläiset, varusmiehet, työttömät 10 €
Opiskelijat ja lapset 5 €
Liput Lippu.fi (sis. palvelumaksu):
Peruslippu 20 €
Eläkeläiset, varusmiehet, työttömät 12 €
Opiskelijat ja lapset 6 €
+ tilausmaksut (alk. 1,50 € / tilaus www.lippu.fi)