Tuure Kilpeläinen
TUURE KILPELÄINEN UUDEN YHTYEENSÄ KANSSA LEVYNJULKAISUKIERTUEELLE
Syksyllä uuden albumin julkaiseva Tuure Kilpeläinen suuntaa yhtyeensä kanssa kolmetoista paikkakuntaa sisältävälle levynjulkaisukiertueelle. Marraskuun puolivälissä Hämeenlinnasta alkavalla kiertueella kuullaan materiaalia Tuuren kok
TUURE KILPELÄINEN UUDEN YHTYEENSÄ KANSSA LEVYNJULKAISUKIERTUEELLE
Syksyllä uuden albumin julkaiseva Tuure Kilpeläinen suuntaa yhtyeensä kanssa kolmetoista paikkakuntaa sisältävälle levynjulkaisukiertueelle. Marraskuun puolivälissä Hämeenlinnasta alkavalla kiertueella kuullaan materiaalia Tuuren koko uran ajalta. Lipunmyynti käynnistyy keikkapaikkojen myyntikanavissa perjantaina 1. syyskuuta.
Tuure Kilpeläisen lisäksi uudessa yhtyeessä soittavat Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu) ja Eliel Viitala (rummut).
”Harjoittelen parhaillaan kiertuetta varten uuden huippuryhmän kanssa. Anskun, Juliuksen ja Elielin monipuolinen ja vahva panos tulee luomaan esityksiin aivan oman tunnelmansa. Ammennamme kesän treeneistä lämpöä ja aurinkoa syyskauden keikoille. Ja kuten tiedetään, elämään mahtuu muutakin kuin pelkkää aurinkoa - tämä kaikki on hyvä jakaa saman tulen äärellä yleisön kanssa. Soitamme uuden albumin laulujen lisäksi vanhempaa materiaalia urani ajalta. Musiikki herää eloon keikoilla kauniina ja rauhallisena, välillä villinä ja rosoisena, joka ilta erilaisena ja läsnäolevana yleisön kanssa. Nähdään keikoilla!”, tunnelmoi Tuure.
Tänä kesänä Iskelmä-Finlandia-palkinnon saanut Tuure Kilpeläinen tuli suurelle yleisölle tutuksi Kaihon Karavaani -yhtyeensä kanssa. Tuure oli myös mukana Vain Elämää -TV-sarjan 9. kaudella. Tuuren tulevalla albumilla yhdistyvät saumatta moderni tuotanto, artistin tuttu, rakastettu ääni ja henkilökohtaiset tekstit. Kaiken uuden ohella odotettavissa on myös aikaisemmilta vuosilta tuttu Tuure - lämmintä ja välitöntä energiaa yleisöön luova karhea ja samettinen tulkitsija.
Huomioithan, että ovella ei ole lipunmyyntiä. Lipun hinta nousee Tiketissä tapahtumapäivänä ovien auetessa ja myynti jatkuu verkkokaupassa ovien auettua, mikäli lippuja on jäljellä.
Lipun hinta ovien auettua 32 €.
Tutustu Tavara-aseman turvallisemman tilan periaatteisiin https://tavara-asema.fi/info/.
***
Esteettömyys
Tavara-aseman
tapahtumiin on helppoa tulla myös liikkumisen apuvälineillä.
Tavara-aseman sisäänkäynti, narikka ja koko 1. kerroksen tilat ovat
esteettömät. Saattoliikenteen ajo Murtokadun kautta.
Liikuntaesteisille asiakkaille ja heidän avustajilleen varataan
seisovissa konserteissa katselualue salin vasempaan reunaan
esiintymislavan lähistölle, jossa henkilökuntamme voi auttaa
tarvittaessa. Jos asiakas tarvitsee aikaa omalle paikalle siirtymistä
varten, Tavara-aseman tiloihin on mahdollista päästä ennen tapahtuman
alkua. Olethan yhteydessä asiasta etukäteen sähköpostitse osoitteeseen
tavara-asema(at)kulttuurikamari.fi.
Asiakkaana olevan henkilön avustaja pääsee pääsääntöisesti asiakkaan
kanssa tilaisuuksiimme samalla lipulla ilman erillistä avustajalippua.
Tarvittaessa pyydämme todentamaan avustajan tarpeen esimerkiksi EU:n
vammaiskortilla, jossa on A-merkintä.
Tavara-asemalla on induktiosilmukka. Mikäli esteettömyys- tai
saavutettavuusasioissa herää jotain kysyttävää, voit ottaa yhteyttä
ennen tapahtumaa sähköpostitse osoitteeseen
tavara-asema(at)kulttuurikamari.fi.
Tavara-asemalla on sukupuolineutraalit saniteettitilat.
Ovet klo 19:00
Showtime 21:00

Päivät
8.12.2023
Aika
19.00 - 02.00
Sijainti
Tavara-asema, Ratapihankatu 33, 33100 Tampere