Operaatio Pirkanmaa ja Kulttuuripankki vahvistavat yhdessä taiteen ja kulttuurin rakenteita

Kuvassa koordinaattorit Eerika ja Saija katsovat kameraan.

Tampereen kaupunkikulttuuriyksikössä työskentelevät Saija Mustaniemi ja Eerika Lehtinen toimivat molemmat osaltaan kahden merkittävän taide- ja kulttuurialan kokonaisuuden koordinaattoreina. Mustaniemi koordinoi Pirkanmaan kuntien kulttuuriverkostoa ja Lehtinen valtakunnallista Kulttuuripankkia.

Yhteinen työkenttä löytyy Pirkanmaalta – ja yhdessä Operaatio Pirkanmaa sekä Kulttuuripankki rakentavat uudenlaisia rakenteita, joissa taide ja kulttuuri kulkevat sujuvasti tekijöiden ja tilaajien välillä.

“Luottamus, vastuu ja vertaisuus – niistä tämä verkosto syntyy”

Operaatio Pirkanmaa – Kuntien kulttuuriverkosto kokoaa 20 pirkanmaalaista kuntaa yhteiseen kehittämistyöhön. Saija Mustaniemi aloitti tehtävässään toukokuussa 2025, ja kuntakenttä on yllättänyt hänet myönteisellä ketteryydellään.

– Kuntien välinen luottamus, vastuu ja vertaisuus ovat tämän verkoston sydän. Yhdessä pystymme kehittelemään innovatiivisia ratkaisuja, joita olisi pienemmässä mittakaavassa vaikea tunnistaa ja viedä eteenpäin, Mustaniemi kuvaa.

Verkosto elää arjessa kuukausittaisina Teams-tapaamisina ja myös kunnissa kiertävinä kasvokkaisina tapaamisina, jotka ovat luottamuksen rakentamisen kannalta korvaamattomia. Myös syksyllä 2025 tehty yhteinen vierailu Espoon Kulttuuripäiville vahvisti entisestään verkoston tiimihenkeä.

Vuoden 2025 alusta entinen Operaatio Pirkanmaa -hanke on jatkanut verkostona toimintaansa pienemmällä resurssilla ja pelkästään kuntien perusrahoituksen turvin. Mustaniemi uskoo, että muutos tuo myös etuja:

– Budjetti ja sisältöjen laajuus ovat maltillisemmat, mutta se mahdollistaa tiiviimmän kuntaohjauksen, mukautuvuuden ja paremman vaikuttavuuden, hän pohtii.

Verkosto tunnistaa aktiivisesti myös yhteisiä kehittämistarpeita ja muuntaa niitä hanketoiminnaksi. Syksyn 2025 hankekirjoitusleiri TAMKin kanssa synnytti jo yhden kotimaisen hankehakemuksen sekä avauksen kansainväliseen yhteistyöhön. Tavoitteena on kasvattaa kehittämistoimintaa myös tulevina vuosina.

Kulttuuripankki tuo näkyvyyttä tekijöille – ja helpon väylän tilaajille

Pirkanmaalta alkanut ja lokakuussa 2025 lähes valtakunnalliseksi laajentunut Kulttuuripankki kokoaa taiteen ja kulttuurin ammattilaiset sekä tilaajat saman verkkoalustan äärelle. Palvelussa on mukana toimijoita jo 15 maakunnasta, Ahvenanmaalta Pohjois-Pohjanmaalle.

Kulttuuripankin valtakunnallisena koordinaattorina vuoden 2026 tammikuussa aloittanut Eerika Lehtinen kuvaa palvelun merkitystä:

– Ammattimaiset taide- ja kulttuurintekijät ansaitsevat tulla nähdyiksi. Samalla haluamme tehdä tilaamisesta mahdollisimman vaivatonta. Kulttuuripankissa toimijat löytävät toisensa helposti ja turvallisesti, hän kertoo.

Kulttuuripankki toimii myös kunnille konkreettisena työkaluna: se tekee alueen tarjonnan näkyväksi, helpottaa kilpailutusta ja laajentaa tekijöiden työllistymismahdollisuuksia eri puolilla Suomea.

Yhteinen tavoite: pysyvät rakenteet taiteen ja kulttuurin hyväksi

Operaatio Pirkanmaan ja Kulttuuripankin yhteistyö syvenee jatkuvasti.

– Tulossa on yhteisiä koulutuksia koko taide- ja kulttuurikentälle sekä tilaajamallien esittelyä muille maakunnille. Haluamme näyttää, miten Pirkanmaalla kehitettyjä malleja voidaan hyödyntää muuallakin, Mustaniemi ja Lehtinen kertovat.

Heitä yhdistää näkemys siitä, että taide ja kulttuuri ovat kunnille keskeisiä kumppaneita – aivan kuten liikunta- ja hyvinvointipalvelut. Pirkanmaan yhteistyömalli voi toimia suunnannäyttäjänä myös muille alueille ja yhä laajemmalle tilaajakunnalle.